Näytetään tekstit, joissa on tunniste Itä-Viro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Itä-Viro. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Itä-Virumaalla on useita upeita putouksia - lähde tutkimaan niitä luonto-oppaan kanssa


Koski kuohuu Narvajoessa Kreenholmin tehdasmiljöön kohdalla.
Itä-Virumaalla sijaitsee Viron korkein ja mahtavin putous, mutta myös useita vaatimattomampia putouksia ja koskia.

Viron mahtavimman putouksen, Narvan putouksen (tunnetaan myös Narvan koskena), on valitettavasti vedettömäksi. Se herää eloon vain muutamana päivänä vuodessa.  Venäjällä sijaitseva vesivoimala avaa padot, jolloin vesi virtaa. Kun tämä dramaattinen luonnon esitys on keväisin nähtävissä,  Narvan museo vie halukkaita erikoiskäynnille katselemaan sitä Kreenholmin alueelta.
 Putous katosi 1950-luvulla, kun vesivoimalaa rakennettaessa Narva-joki suljettiin putouksen yläpuolelta padolla ja vesi ohjattiin turbiineihin. Kun vesivoimala avaa tekojärvensä sulut ja kevään tulvavedet virtaavat Narva-joen kuivaan uomaan, se saa kosken hetkeksi mahtavasti vaahtoamaan.

Narvan koskien vaikuttavan esityksen nauttimiseksi tulee olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa, mutta Viron korkeimman putouksella – Valasten putouksella – käynti on takuuvarma elämys. Putouksen noin 30-metrinen vesiseinä on lähes neljä kertaa korkeampi kuin Viron leveimmän putouksen, Jägalan putouksen. Uusilta portailta ja retkipolulta avautuu upea näkymä miljoonien vuosien aikana syntyneisiin kerrostumiin.

Putous saattaa kesällä antaa melko vaatimattoman vaikutelman, mutta keväisin esityksiin ei tarvitse pettyä ja parhaat niistä ovat nautittavissa kylmään aikaan, jolloin Valastella avautuvaa jäämaailmaa tullaan ihailemaan ja valokuvaamaan kaikkialta Virosta.  

Itä-Virumaan ylpeys on se, että seitsemästä Viron korkeimmasta putouksesta kuusi sijaitsee törmärannikolla. Näin voisi käyttää kokonaisen päivän luonnossa valloittamalla putoukset korkeusjärjestyksessä. Jos taas korkeus ei ole tärkeintä ja putouksiin  tutustumiseen ei ole käytettävissä koko päivää, uskallan suositella kompaktimpaa reittiä. Esimerkiksi sellaista, jonka jonain kauniina kevätpäivänä itsekin kuljen.

Valitsen kolmikon sellaisista helposti löydettäviä putouksista:  Kivisillan putouksen Sakalla, Aluojan putouksen Pühajõella ja Langevojan putouksen Sillamäen kupeessa.

Päätän aloittaa Sakalta, sillä siellä on melkoisesti portailla kiipeilyä. Muut kaksi putousta eivät kohise rantatörmältä alas ja niiden katselu ei vaadi mitään ponnistelua. Päinvastoin - niin Aluojalla kuin Langevojallakin on loistavat olosuhteet antaa jalkojen levätä ja pysähtyä eväsretkelle.

Mutta ruokatauko tulee ensin ansaita. Kivisillan putouksen löytöretki alkaa Sakan kartanon alueelta, joka oli neuvostoaikana rajavartioaseman vuoksi siviileiltä suljettu. Rajavartijoiden vandalisoituna luovuttama kartano on nyt kunnostettu.
Valasten putous talvella.


Putouksen luo voi mennä eri teitä. Valitsen sellaisen, jonka pitäisi parhaiten hillitä korkean paikan pelkoani. Kuljen entisen rajavartiotornin luota vähän matkaa pääkaupungin suuntaan ja löydän meren rantaan laskeutuvat mutkittelevat portaat. Sen mutkissa on lepäämistä ja törmän alla olevan kauneuden nauttimista varten tasanteita.

Rantaan saapuessa tulee tunne kuin olisi tullut kivenveistäjän työpajaan: osa kivistä on jo hiottu sileiksi, osa odottaa sammalhatun alla mestarin kättä. Jos kivitaiteilija sattuisi kyllästymään omaan työhönsä, hän voisi välillä hauskuuttaa itseään sinisavella.

Putoukselle pääsemiseksi käännyn Ontikan suuntaan. Veden korkeus suosii tällä kertaa kivillä ja hiekkaisella rantakaistaleella kulkua kuivin jaloin. Välillä tulee tosin ylittää kaatuneita puunrunkoja tai ryömiä niiden alitse.

Päämäärään pääsystä viestii veden kohina. Luontopolku johtaa yhä ylöspäin ja sitten tuo korkealta putoava ja kolmesta isommasta törmäaskelmasta koostuva vesikaunotar jo näkyykin! Yli 22-metrisenä se on Valasten jälkeen toiseksi korkein putous. 

Lopuksi tulee selvitä viimeisestäkin ponnistuksesta – lähes pystysuoraan Sakan törmän päälle johtavista portaista. Onneksi tikkaita muistuttavilla portailla on kaide, ja kun katsetta pitää tiukasti jalkoihin suunnattuna, korkeita paikkoja pelkääväkin selviää sieltä ylös ilman, että pitäisi kutsua pelastuslaitos apuun.

Vapisevien jalkojen ja hermojen rauhoittamiseen sopivat loivat mutta mieleltään ailahtelevat Aluojan putoukset Pühajõen kylän laidalla ja Toilan Orun puiston lähellä. Kun putousta lähestyy motocross-radan reunalla sijaitsevan Motovillan suunnalta, voi ajaa puusillan yli. Puiset näköalatasanteetkin lisäävät kylämäistä tunnelmaa. Liuskekivipohjainen laakso kätkee putouksen lisäksi lukuisia lähteitä. Putous itse on varsin muuttuva: toisinaan hyvin nopea, toisinaan taas rauhallinen ja hidas. 

Aluojan putouksen luo ei välttämättä tarvitse ajaa autolla. Esimerkiksi Toilan spa-hotellissa majoittuville se antaa mahdollisuuden mukavaan vaellukseen, jonka voi yhdistää eväsretkeen. Jotta kävelymatka olisi vaihteleva, Aluojalle voi kulkea Toilan kunnan läpi ja sieltä edelleen Pühajõen kartanon tietä pitkin vtakaisin taas Pühajõen kylän ja Toilan Orun puiston kautta. Yhteensä tämän pitäisi olla kymmenentuhatta askelta. 

Itä-Virumaan matkailukoordinoija, maantieteilijä Kadri Jalonen kertoo, että Aluojan putous on hänen suosikkinsa.
”Näköalatasanteet eivät kovin paljon häiritse, vaan n se, että suuri osa vesakosta ja humalasta raivattiin pois. 1990-luvulla oli sellainen tunne, että Aluoja on haltioiden kotipaikka. Ylävirtaan mennessä on vielä vähän ryteikköä jäljellä ja voi saada aavistuksen siitä, millaista putouksella aiemmin oli: täysin humalan peittoon kasvama, hyvin salaperäinen paikka. Toivon, että haltiat ovat edelleen siellä villimmässä paikassa jäljellä.” 

Aluoja saattaa entiseen villiin olemukseen verrattuna vaikuttaa sivilisoidulta, mutta Langevojalla voi tuntea sivilisaation suorastaan hyökkäävän. Sijainti Sillamäen kaupungin kupeessa antaa oman leimansa. Putouksen kohdalla kohoaa huviloita ja asutuksen läheisyys on ”rikastuttanut” luontoa muutamilla ympäriinsä heitetyillä muovipusseilla. 

Sivilisaatiolla on myös myönteiset puolensa, kuten esimerkiksi Valtion metsätalouskeskuksen rakentama lepo- ja nuotiopaikka. Niinpä Langevojalla voi pitää pitemmänkin tauon.
Langevoja on Valasten ohella ainoa Itä-Virumaan putous, joka on mukana  viime vuonna ilmestyneeseessä kirjassa Viron 101 luontokohdetta (101 Eesti looduspaika).

Biologi  Indrek Rohtmets kirjoittaa, että kaupungin keskustasta meren suuntaan laskeutuvien stalinistista rakennustyyliä edustavien portaiden lisäksi kaupungista löytää toisetkin portaat. ”Kaupungin alueella sijaitsee luonnonmuistomerkiksi vahvistettu Langevojan putous porrasmaisine kaskadeineen. Putouksesta alavirtaan on jyrkkä, kymmenmetristen kalkkikiviseinien välissä oleva kanjoni. Kaskadi, putous ja kanjoni tekevät keväisestä Langevojasta huomiota herättävän nähtävyyden.”

Putouksista kiinnostuneiden kannattaa ottaa yhteyttä johonkin paikalliseen retkioppaaseen, joka vie putouksille.  Alutagusen retkiklubin johtaja Ingrid Kuligina sanoo, että hän pitää enemmän tuntemattomimmista putouksista, joiden näkeminen edellyttää retkeilyä. Esimerkiksi Tõrvajõen putous, jota on vaikea löytää ja jonka luo pitää hieman kävellä. Myös Kivisillan, Kuristikun, Martsan, Toilapiirin ja Karjaorun ovat kiehtovaa nähtävää.
SIRLE SOMMER-KALDA 


Seuraa Itä-Viron tapahtumia myös verkosta:
https://idaviru.ee/fi/seikkailumaa-tapahtumat-2020/


Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.



keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Lähde matkailuautolla Itä-Viroon - leiriydy luonnon keskellä, koe upeita luontoelämyksiä



Kauksin ranta.

Itäinen Viro on erinomainen paikka karavaanimatkoille. Tiet Tallinnasta Narvan suuntaan ovat hyvät. Itä-Virosta löytyy mukavia leirintäalueita ja hienoja luontokohteita. Majoitu esimerkiksi Kauksin lomakylään Peipsijärven rannalle, Valasteelle, Alutagusen luontokohteisiin tai Toilaan.

Kauksin rannalle


Peipsijärven rannalla Kauksissa voitte majoittua kahden tai kolmen hengen mökeissä. Leirintäalueella on nuotiopaikkoja ja grillikatoksia, jotka mahdollistavat ruokailun ulkoilmassa. Leirintäalueella on viihtyisä kahvila. Perheen pienimmille on leikkikenttä.

Mökkeilemään Toilaan


Toila spa -kylpylähotellin vieressä on mökkikylä, jossa on tasokkaita mökkejä yöpymiseen.
Lue lisää
Männisalun lomakylä sijaitsee luonnonkauniissa paikassa, jonka lähellä on Toilan historillinen Oru-puisto ja meri vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Mökkikylä on aidoitettu ja turvallinen. Erillisessä rakennuksessa sijaitseva keittiö on yöpyjien käytössä. Telttailijoille on pesutilat ja halutessasi voit saunoa ja kylpeä lähellä olevassa Toilan kylpylässä.
Lue lisää
Oru-puiston lähellä on myös Pyhäjoen lomakylä. Halukkaille tarjotaan kävelyretkiä tai seikkailupelejä Oru-puiston alueella.
Lue lisää

Valasten lomatalo

Vuonna 2007 valmistunut Valasten lomatalo sijaitsee rantatörmällä, lähellä Valasten putousta ja näköalatasannetta. Lomatalossa käytössäsi ovat majoitustilat, oleskelutila, täysin varusteltu keittiö ja sauna. Eteisaulasta avautuu kaunis näköala rantatörmälle ja Suomenlahdelle. Lomatalon vieressä on Valasten kahvila, joka on avoinna vuorokauden ympäri. Kahvilassa tarjoillaan pyynnöstä myös aamupalaa.
Lue lisää

Alutagusen majatalo

Alutagusen majatalo sijaitsee Viron suurimman järvialueen, Kurtnan ja  Pannjärven lähellä. Majatalon majoitustilat ovat loma- ja urheilukeskuksen päärakennuksen ja saunarakennuksen toisessa kerroksessa. Tarjolla on kahden tai kolmen hengen viihtyisiä huoneita. Erillisessä rakennuksessa on tilavammat perhehuoneet kaikilla mukavuuksilla. Päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa on kahvila ja viereisessä rakennuksessa saunaosasto, jossa on pieni uima-allas ja takkahuone.
Lue lisää

Sakan kartano

Sakan kartano on pieni ja romanttinen kartano ainutlaatuisen Ontikan rantatörmän reunalla keskellä kaunista luontoa. Hotellivieraiden käytössä on hotellirakennuksen ja kartanon päärakennuksen majoitustilojen lisäksi minikylpylä, allasalue ja päärakennuksen holvikellarissa sijaitseva A' la Carte -ravintola. Hotellin lisäksi on mahdollista majoittua erillisen rivitalon apartment-tyyppisissä huoneissa, omassa asuntoautossa tai teltassa. Vapaa-aikaa voi viettää merkityillä retkipoluilla, tenniskentällä, nuotiopaikalla tai kyläkeinussa.


Tuhamäen hostelli

Tuhamäen hostelli sijaitsee Kiviõlin seikkailukeskuksen päärakennuksen vieressä. Joulukuussa 2012 valmistuneessa nykyaikaisessa kaksikerroksisessa puurakennuksessa on 30 vuodepaikkaa. Parvekkeelliset huoneet ovat kodikkaita ja tarjoavat hienon merinäköalan. Vieraiden käytössä on myös oleskelutila, keittiö, sauna ja vaatteiden kuivatushuone. Vieressä sijaitsevassa Kiviõlin seikkailukeskuksessa voi ajaa autolla mäestä alas, käyttää motokeskusta tai maastopyörärataa. Hostellilta alkaa pyöräteitä merelle ja Uljasten järvelle. Hostellista voi vuokrata pyöriä.
Lue lisää

Poikkea luostarissa

Kuremäen luostari.
Itä-Virossa voi pysäköidä auton myös paikkoihin, joissa ei ole karavaanareilla tarkoitettuja palveluja.  Pysäköintitiloja on Kuremäen luostarin parkkipaikalla, Alutagusen loma- ja urheilukeskuksen parkkipaikalla sekä Toilan ja Liimalan rantojen parkkipaikoilla.

Lue lisää


Upeita luontokohteita


Ontikan rantatörmällä sijaitsee Viron korkein, 30 metriä korkea Valasten vesiputous. Sitä voi ihailla lähietäisyydellä, koska putoukselle on rakennettu uudet rappuset.
Lue lisää
Jõugan järvialue sijaitsee Kuremäelle johtavan tien varrella. Vesistöissä on monia harvinaisia ​​kasvi- ja eläinlajeja. Pesujärv-järvi on suosittu uimapaikka. Siellä on kuusi nuotiopaikkaa ja kaivo. Järvien lähellä voi leiriytyä. Alueelta löytyy kuivakäymälä ja parkkipaikat viidelletoista autolle.

Viron suurin RMK-virkistysalues sijaitsee Kauksi-puron länsirannalla. Leirintäalue sijaitsee mäntymetsässä ja maastossa on kaunista kullankeltaista hiekkaa. Parkkiapikkoja on tarjolla neljällekymmenelle autolle. Tulentekopaikkoja on viisikymmentä ja kaivoja kolme.

Lähellä Kauksia sijaitsee myös Selisoon leirintäalue.

Lähes seitsemän kilometrin pituinen Kotkan luontopolku kulkee soiden ja hiekkarantojen ohi ja tarjoaa monipuolisia maisemia. 

Uljasten nuotiopaikka sijaitsee viehättävän Uljasten lähdejärven rannalla. Uljasten retkeilyreitti lähtee  nuotiopaikasta, josta alkavat entisen Sondan metsäalueen rauniot.

Seuraa Itä-Viron tapahtumia myös verkosta:

https://idaviru.ee/fi/seikkailumaa-tapahtumat-2020/
Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.



tiistai 2. kesäkuuta 2020

Itä-Viron törmärannikko häikäisee näkymillään


Kiehtovia paikkoja Itä-Viron törmärannikolta löytää Toilasta itään päin liikkumalla. Itä-Virumaan luonto-opas Enn Käiss kertoo, että Valasten putous ympäristöineen on kaikkein kuuluisin ja turistiryhmät osaavat kysyä sitä itse, mutta Päiten törmää matkailijat eivät osaa tiedustella. Mikäli aikataulu vain mahdollistaa, Enn Käiss tarjoaa sitä itse - Vokan ja Sillamäen välissä paljastuva rosoinen Päiten törmä on hänen suosikkipaikkansa sekä oppaana että valokuvaajana.

Valokuvaajana Enn Käiss on tavoittanut siellä mahtavia hetkiä. ”Kun aurinko on etelässä, alhaalla on kolme kohouman jälkeä − varjoa −, joka on kuin Egyptin pyramidit rantakaistaleella”, hän mainitsee esimerkkinä. 

Oppaan mukaan 41 metrin korkuinen Päiten törmä ansaitsisi oman näköalatasanteensa, jonka rakentamisen Toilan kunta on myös lisännyt suunnitelmiinsa. Se olisi makupala valokuvaajille ja luonnonystäville, jotka nyt vaarantavat upeita näkymiä tavoitellessaan henkensä. Niin kauan kuin vaikeasti tavoitettava törmä ei avaudu koko kauneudessaan näköalatasanteelta, Enn Käiss ei suosittele törmälle kiipeilemään menemistä, sillä reuna saattaa olla alapuolelta tyhjä ja niin sen mukana voi pudota alas.

Päite eroaa muista törmärannikon osuuksista sikäli, että siellä törmä on näkyvissä myös meren rannassa käveltäessä. Tämä johtuu siitä, että näkymää estävää metsävyöhykettä ei ole. Esimerkiksi Valastella tai Sakalla törmärannikon näkee koko vaikuttavuudessaan vain silloin, kun puissa ei ole lehtiä. Muuna aikana metsä on suoraan sanottuna tiellä.

Toisaalta voidaan kirota, että metsä on tiellä. Toisaalta tiheä ja vehreä törmämetsä on jo sinällään nähtävyys. Kivenmurskaisella rinteellä liuskekivitörmän ja meren välissä kosteassa ja varjoisassa ympäristössä kasvaen se saavuttaa vehreyden lisäksi myös poikkeuksellisen lajirikkauden. Lehtipuut, runsaslajinen pensasto, saniaistukot ja pehmeä sammalmatto synnyttävät tunteen kuin olisi sattunut pohjoismaiseen viidakkoon.


Viidakkovaikutelmaa lisää se, että törmämetsiä on hoidettu vähän ja ne ovat säilyttäneet muinaisen ilmeensä. Suurenmoisia paikkoja törmämetsään tutustumiseen ovat Sakan ja Valasten retkipolut. Törmämetsässä liikkumisen helpottamiseksi on Valastella rakennettu uudet pitkospuut ja luontoarvoja esittelee yli 20 infotaulua.
Sirle Sommer-Kalda

Seuraa Itä-Viron tapahtumia myös verkosta:


https://idaviru.ee/fi/seikkailumaa-tapahtumat-2020/
Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.






keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Viron kansallinen symboli paljastaa upeimmat kasvonsa Sakan ja Toilan välissä



Itäisen Viron törmärannikko on vaikuttava näky.
Sanottakoon, että tämä juttu kertoo useista superlatiiveista. Sakan-Ontikan-Toilan törmärannikon osalta voi puhua Baltian klintin korkeimmasta ja pisimmästä yhtenäisesti kulkevasta osuudesta. Lisäksi liuskekiviseinämää reunustaa Viron kaunein tie. 

Viimeksi mainitulle väitteelle ei löydä kirjallisuudesta todistusaineistoa, joten siihen tulee sokeasti uskoa tai se pitää tarkastaa itse.

Lähes 20 kilometrin pituisen Sakan-Ontikan-Toilan tien kaunein osa on Ontikan ja Toilan välissä. Siellä mutkitteleva tie kulkee suurelta osin meren kainalossa. Välillä tien ja meren suhde tuntuu jopa huolestuttavan intiimiltä. Kohtalokkailta vaikuttavat myös törmän reunalle sijoitetut varoituskyltit. Muutakaan ei voi tehdä – näkymistä nauttivia tulee varoittaa liiallisesta rohkeudesta yli 50 metrin korkuisen törmän reunalla, sillä törmärannikon sulkeminen aidalla ei ole mahdollista.

Joskus samassa paikassa kiemurteli Tallinnan-Narvan -kauppatie. Nykyisinkin löytää vielä joistakin paikoista rajatolppia, vaikkakin suuremman osan muinaisesta tiestä ovat murtumat vieneet mennessään. Nykyisin Sakan-Ontikan-Toilan tie on sivumaantie, joka on kunnollisesti päällystetty ja hoidettu. Siitä huolimatta talvioloissa siellä valitaan ajonopeus huolellisemmin kuin jossain muualla. Ja perustellusti. 

Erityisen hienoa on kulkea Viron kauneimmat tieosuudet polkupyörällä. Polkien liikkumalla voi nauttia pitempään sekä henkeäsalpaavista merinäkymistä että toiselle puolelle jäävästä maaseudun idyllistä: ruohoa ahmivista lihanaudoista ja lampaista, hoidetuista peltotilkuista ja maataloista.

Muistan vain yhden kerran, jona pyörämatka Toilan ja Ontikan välillä oli enemmän itsensä voittamista kuin nautintoa. Se tapahtui nopeasti nousseessa syysmyrskyssä, kun ilmojen säätäjä tarjosi tuulen tuiverruksen lisäksi rajun sadekuuron.

Tuolloinen ilmojen säätäjän villi mieliala muistuu mieleen, kun ajattelen, miten mahtava se luonnon voima on ollut, joka on muokannut Pohjois-Viron törmärannikon. Viron tiedeakatemian luonnonsuojelukomitea valitsi sen vuonna 1996 yleisön esityksestä Viron kansalliseksi symboliksi. Viron kansallisen symbolin mahtavin osa sijaitsee Itä-Virumaan alueella. On vaikeaa olla hyväksymättä biologi ja toimittaja Indrek Rohtmetsan väitettä, jonka mukaan Sakan-Ontikan-Toilan liuskekivitörmä on epäilemättä Viron vaikuttavin muinaisluonnon muistomerkki.

Baltian klintti itse ulottuu Ruotsista Öölannista Venäjälle Laatokan järvelle ja on kokonaista 1200 kilometriä pitkä. Suurimman korkeutensa - 55,6 metriä merenpinnan yläpuolella – se saavuttaa Ontikalla.

On arveltu, että vain Ontikan-Valasten rantatörmä voi olla se paikka, jossa ”kotka korkean kallion päälle heitti miehen Virumaan rantaan”. Jos näin on, Viron kansalliseepoksen mukaan tämä on muinais-Viron valtion syntypaikka. Siten siis kaikin puolin arvokas paikka lipunnostoon Viron itsenäisyyspäivänä. Juhlalliseen seremoniaan kokoonnutaan vuosittain 24. helmikuuta kello 07.20 siinä paikassa, jossa liuskekiviseinämää pitkin syöksyy alas Viron korkein putous, Valasten putous.

Seitsemästä Viron korkeimmasta putouksesta peräti kuusi kohisee Itä-Virumaan törmärannikolla. Jos haluaa tarkkailla putouksia alhaalta päin, tulee ottaa huomioon, että Sakan kartanon ja Toilan välillä törmäosuus on yhtenäinen. Näin ollen mukavan ja turvallisen pääsyn merelle voi löytää vain laskeutumalla portaita pitkin.

Onneksi portaita on viime vuosikymmeninä rakennettu lisää tai uudistettu. Niinpä rantaan voi laskeutua Sakalla, Ontikalla ja Martsassa. Toilassa rantaan johtaa spa-hotellin takana sijaitsevien portaiden lisäksi myös monta tietä. Näistä upeimmat näkymät on hotellin läheltä laskeutuvalta kiemurtelevalta kuntopolulta, joka on asfaltoitu. 
Sirle Sommer-Kalda

Seuraa Itä-Viron tapahtumia myös verkosta:

https://idaviru.ee/fi/seikkailumaa-tapahtumat-2020/
Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.





tiistai 14. tammikuuta 2020

Tutustu Itä-Viroon matkamessuilla - seikkaile kaivosmuseossa ja Narvan linnassa, rentoudu kylpylöissä ja Oru-puistossa


Narvan linnan ympäristössä järjestetään paljon tapahtumia.
Itä-Virumaa esittäytyy jälleen näkyvästi matkamessuilla 17.-19. tammikuuta 2020 Helsingin messukeskuksessa. Löydät meidät osastolta 6h59
Viro on tänä vuonna matkamessujen virallinen partnerimaa.   Matkamessuilla korostetaan vastuullista matkailua ja perhematkailua. Yksi messujen teema on matkailu maata pitkin. Tähän Itä-Viro tarjoaa loistavat edellytykset, koska alueella on paljon upeita ulkoilupaikkoja. Voit esimerkiksi vaeltaa suolla pitkospuita pitkin tai nauttia Narva-Jõesuun kaksitoista kilometriä pitkistä hiekkarannoista. Itä-Viroon pääset kätevästi junalla, bussilla tai omalla autolla.
Suomalaisten matkailu Viroon lisääntyi vuonna 2019. Itä-Virosta voit löytää kohteita, joita et ehkä ennen ole vielä nähnyt tai palata paikkoihin, joihin olet kiintynyt. Matkamessuilla esittäytyy parikymmentä kiinnostavinta matkailuyritystä itä-Virosta. Suomea puhuvat messuemännät ja isännät kertovat paikan päällä Itä-Viron lomakohteista.


Pyöritä onnenpyörää ja voita!

Onnenpyörä pyörii.

Messuilla voit pyörittää tuttuun tapaan onnenpyörää, jossa palkintona on virolaisten matkailuyritysten lahjoittamia alennuskuponkeja ja matkamuistoja. Messuilla voit tilata uutiskirjeen, joka esittelee säännöllisesti Itä-Viron monipuolisia matkailukohteita ja uutuuksia. Jos olet Facebookissa, käy tykkäämässä sivusta Itä-Viron ystävät, jossa päivitetään monta kertaa viikossa Itä-Viron tapahtumia, matkakohteita ja kiinnostavia uutisia. Voit seurata sivua Itä-Viron ystävät myös Twitterissä.
Matkaimessuilla kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan upea pääpalkinto, joka on kolmen päivän elämyksellinen matkapaketti koko perheelle Itä-Viron parhaissa matkakohteissa. Voittajan nimi ilmoitetaan helmikuun Itä-Viron uutiskirjeessä. Palkinto on voimassa 30. elokuuta 2020 asti. 

Superseikkailun kohteet

Superseikkailu-matkapakettiin kuuluu meno-paluulaivaliput (auto + matkustajat), majoittuminen ja rentoutuminen kolmessa eri kylpylähotellissa, aamiaiset, retket ja lounas Narvan linnan yhteydessä olevassa hyvätasoissa Rondeel-ravintolassa.

1. päivä:  Jännitystä maan alla ja rentoa menoa kylpylässä
Kaivosmuseossa.
Koet perheesi kanssa kutkuttavan ja jännittävän seikkailun Viron kaivosmuseossa maan alla. Näet aidossa ympäristössä, miten kaivosmiehet aikoinaan työskentelivät ja louhivat palavaa kiveä Viron energiatarpeisiin. Päivän jälkeen yövyt ja rentoudut ylellisessä Sakan kartanossa. Pakettiin kuuluu Bioptron-valohoito.

2. päivä: Tutusta merelliseen luontoon
Toilan kylpylä.
Aamiaisen jälkeen pääsette tutustumaan Valasteen vesiputoukseen ja retkeilyreittiin. Vesi virtaa dramaattisena Valasten putouksilla ja jäätyy talvella jääpuikoiksi. Alueelle on rakennettu uudet turvalliset portaat.
Yöpymään siirrytte Toilan kylpylään, joka on lapsiperheiden suosikkipaikka. Siellä on lapsille vesiliukumäet ja suuret leikkitilat.

3. päivä: Levollista löytöretkeilyä
Oru-puisto syksyllä.
Toilassa tutustutte ihastuttavaan, historialliseen Oru-puistoon ja pienvenesatamaan. Retkipäivä vie Sillamäen jännittävään kaupunkiin, jonka vanha keskusta on rakennettu uusklassiseen tyyliin. Seikkailun tuntua lisää se, että kaupunki oli Neuvosto-Virossa suljettu kaupunki, koska siellä jalostettiin uraania. Yöpymispaikka on Meresuu spa Narva-Jõesuussa hiekkarantojen äärellä.

4. päivä: Seikkaile menneisyydessä
Rondeelin tarjontaa.
Aamiaisen jälkeen matkaatte kohti Narvaa ja Narvan linnaa, jossa on tarjolla opastettu kierros. Narvan linnan historian alkujuuret juontuvat jopa 1200-luvun lopusta. Komean linnan uudistetut näyttelysalit avautuvat keväällä. Lounaan nautitte Rondeel-ravintolassa.

Oopperapäivät Narvassa


Narvan oopperapäivät järjestetään viidennen kerran 4.-13. syyskuuta Kreenhomin  vanhalla tehdasalaueella ja Narvan linnassa. Oopperajuhlia johtaa oopperalauluja Julia Savitskaja. Monet suomalaiset ovat löytäneet oopperajuhlat. Viime vuonna ohjelmistossa oli muun muassa suomalaistulkinta Vincenzo Bellinin oopperasta Norma, jolle Kreenholmin tehdasmiljöö tarjosi upeat ja dramaattiset puitteet. Ensi syyskuussa ohjelmistossa on muun muassa Figaron häät ja kolme Madame de Pompadourin yksityisteatterissa 1700-luvulla ensi-iltansa saanutta esitystä, joiden säveltäjät ovat François Rebel (1701-1775) ja François Francoeur (1698-1787).  Matkamessuilla voit tutustua tämän vuoden ohjelmaan ja varata lippuja erikoishintaan. http://narvaopera.ee


Balettijuhlat Jõhvissa

Jõhvi tunnetaan balettijuhlistaan.
Jõhvin kaupunki tunnetaan tyylikkäästä oopperatalostaan ja keväisin järjestettävistä balettijuhlistaan. Tänä vuonna juhlat ovat 19.-26 huhtikuuta.  Balettijuhlilla vierailee lukuisia virolaisten balettistudioiden esityksiä.  Päävieras on Pietarin valtionakatemian Leonid Jakobsonin balettiteatteri, joka esittää muun muassa Gisellen.  Lasten balettigaalassa tanssii noin 200 lasta 19. huhtikuuta. Taiteellinen johtaja on Helen Veidebaum. Konserttitalossa nähdään myös virolaisten huippusuunnittelijoiden muotinäytös.  Matkamessujen bonuskoodilla mmess20 esityksiin saa 20 prosentin alennuksen, jos liput varaa 19. helmikuuta mennessä.
Voit ostaa lippuja alennuksella verkkokaupasta: https://www.piletimaailm.com/
Lisätietoja:  eestikontsert.ee/jbf
Lippujen varaaminen sähköpostitse: anastassia.kozulina@concert.ee
Kysy majoitusalennus:
Toila Spa -hotelli: toilaspa.ee
Saka Mõis: saka.ee
Mäetaguse Mõisa Hotel & SPA: moisahotell.ee

Kaksi linnoitusta

Itä-Viron osastolla matkamessuilla voit tutustua uuteen matkatarjoukseen, Kaksi linnoitusta -pakettiin. Narvajoen rannalla kahden puolen rajaa kaksi linnoitusta valvoo toisiaan, Narvan linna ja Ivangorodin linna. Retkipaketti vie historialliselle seikkailulle kahteen kiinnostavaan linnaan.
Narvan linna vasemalla ja Ivangorodin linna oikealla.
 

Seuraa Itä-Viron tapahtumia myös verkosta:
https://idaviru.ee/fi/seikkailumaa-tapahtumat-2020/
Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.