lauantai 27. tammikuuta 2018

Narva haluaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi - kaupungilla on värikäs historia ja kesä täynnä tapahtumia

Narvan linna-
Sirpa Pääkkönen, teksti, kuvat Ida-Viru

Narva is next. Narva on seuraava -lausahduksia kuulee nyt tiheään Narvassa. Narva kilpailee Tarton kanssa Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelin ehdokkuudesta 2024. Narvan valtteja ovat rosoisuus, erilaisuus, kiinnostava historia ja erikoinen sijainti, jossa Venäjä on joen toisella puolella kivenheiton päässä.

Raatihuone
Narva on Viron kolmanneksi suurin kaupunki Tallinnan ja Tarton jälkeen. Asukkaita rajakaupungissa on 58 000. Syksyisin Narva muuttuu Viron syyspääkaupungiksi, jolloin siellä on paljon kulttuuritarjontaa.

Ennen toista maailmansotaa Narva oli kaunis barokkikaupunki, mutta se tuhoutui sodassa lähes kokonaan. Historiasta muistuttavat komea Narvan linna, raatihuone, Pietari Suuren Pohjan sodan aikana 1700-luvulla rakennuttama rakennus ja muutama kirkko.

Narvan historias on värikäs ja dramaattinen. Kaupunki syntyi 1200-luvulla, kun tanskalaiset valloittivat alueen. Silloin Narvaan rakennettin linna. Kaupunkioikeudet Narva sai 1300-luvun alkupuolella.

Narvassa on ollut monia isäntiä. Sitä ovat hallinneet muun muassa tanskalaiset, ruotsalaiset, venäläiset ja saksalaiset. Dramaattinen sota oli Suuri Pohjan sota, jossa vastakkain olivat Ruotsi ja Venäjä 1700-luvun alussa. Ruotsi voitti Venäjän Narvan taistelussa 1700, mutta Venäjä valloitti Narvan 1704. Näistä tapahtumista Narvan linnan pihalla on järjestetty kesäisin näytelmiä.

Viron vapaussodassa Narvassa käytiin kovia taisteluja 1919. Narva pysyi silloin Viron joukkojen hallussa. Toisessa maailmansodassa kaupunkia tuhosivat ensin Neuvostoliiton pommitukset ja sitten saksalaiset, jotka räjäyttivät monia rakennuksia vetäytyessään kaupungista.
Sodan jälkeen Narva rakennettiin uudelleen. Keskustaan nousi paljon kerrostaloja.

Linnan lisäksi tärkeimpiä nähtävyyksiä Narvassa ovat puolustusta varten rakennetut bastionit, taidemuseo, vanha kaupunki, rantapromenadi, uusinta arkkitehtuuria edustava yliopiston päärakennus, ortodoksinen kirkko ja luterilainen kirkko.

Jännittävä kohde on Kreenholmin tehdassaari. Siellä toimi vuotreen 2010 saakka suuri tekstiilitehdaskompleksi, jossa työskenteli enimmillään jopa 12 000 ihmistä. Nyt talot ovat tyhjillään ja niille etsitään uutta käyttöä.

Narvassa on keväällä ja kesällä paljon tapahtumia. Kesäkausi avataan 26. toukokuuta jokipromenadilla. Narvan kaupunkipäiviä vietetään 31. toukokuuta - 3. kesäkuuta. Narvan energiajuoksu järjestetään 9. kesäkuuta.

Linnan alueella järjestetään keskiaikainen festivaali 30. kesäkuuta - 1. heinäkuuta. Uusi tapahtuma on kansainvälinen musiikkifestivaali Baltic Sun, jonka aikana konsertteja järjestetään Narvan linnassa. Jazzlaiva seilaa Narvajokea pitkin Narvasta Narva-Jõesuuhun.
 Elokuun puolivälissä Kreenholmin tehdasalueella esitetään kesäteatterinäytelmää Kremlin satakielet.

Katso video Kreenholmista

Katso video Narvan linnasta

Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.


 www.idaviru.ee/fi

Rantapromenadi Narvajoen varrella.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti